Alennuskoodi.fi palvelun servereitä päivitetään 22.9.2010 klo 22 alkaen. Tästä aiheutuu muutaman tunnin katkos palvelun toimintaan.
Huoltokatko 22.9. klo 22->
22. syyskuun pm 2010Alennuskoodi.fi testaa uuden Kindlen
22. syyskuun am 2010Sähköisestä musteesta ja kirjasta on puhuttu jo pitemmän aikaa, joten Alennuskoodi.fi päätti testata Amazonin Kindlen. Tämä lukulaite on ehtinyt jo toiseen versioonsa joka on edeltäjäänsä pienempi ja jossa on 50% tarkempi kontrasti.
Valittavana on sekä 3G versio ($189) että WiFi versio ($139). 3G versiossa kirjojen osto onnistuu 3G-verkon kautta ilman erillistä operaattorin SIM-korttia sadassa maassa, nykyään myös Suomessa. Testattavaksi valikoitui kuitenkin WiFi versio joka on varmasti ainakin itselle riittävä, sillä ei kai niitä kirjoja tarvi ihan bussista saakka voida tilata. Hintaa tulleineen ja toimituskuluineen tuli vajaa 200 dollaria. Amazon veloitti arvioidun tullin osuuden jo ostoksen yhteydessä ja UPS hoiti tullauksen puolestani – kätevää.
Kindlen käyttöönotto oli äärimmäisen helppoa ja mukavaa. Lyhyen akun latauksen jälkeen laite päälle ja Amazonin kauppaan etsimään sopivaa luettavaa, joksi osoittautui Stieg Larssonin esikoisteos. Kindleen ei WiFin salasanan lisäksi tarvinnut kirjoittaa mitään tietoja sillä laitteeseen oli ennakkoasennettu oma Amazon-tilini ja pystyin käyttämään samaa luottokorttia kuin muutoin – helppoa!
Itse laite on muutoinkin helppokäyttöinen – kosketusnäyttöihin tottuneelta tosin kesti hetki olla yrittämättä tökkiä näyttöä. Lukeminen on todella helppoa ja sähköinen paperi muistuttaa ominaisuuksiltaan oikeaa – resoluutio on ehkä jopa epätasaista paperia paremmalla tasolla. Kirjaa tulee helposti luettua pitempiä pätkiäkin kerralla kun silmät eivät väsy.
Voinkin yhden kirjan kokemuksella suositella Kindleä varauksetta, se tulee varmasti olemaan matkalukemisena monella reissulla. Amazonin sähkökirjavalikoima on laaja englanninkielisessä aineistossa, mutta valitettavan suppea suomenkielisissä teoksissa mikä kannattaa muistaa Kindlen hankintaa harkitessa.
Alennuskoodi.fi huoltokatko 26.8. klo 22->
22. elokuun pm 2010Alennuskoodi.fi palvelimen ohjelmistoja päivitetään torstaina 26.8.2010 klo 22:00 alkaen. Pahoittelemme tästä aiheutuvaa 1-2 tunnin käyttökatkoa palvelussa.
Ruokaa verkkokaupasta
19. elokuun pm 2010Vuosituhannen vaihteessa verkkokaupan odotettiin ottavan nopeasti jalansijaa useilla sektoreilla, myös tuoretuotteissa kuten ruuassa. Logistiikan kustannukset tuhosivat useimmat liiketoimintamallit tuolloin, joten on mukava nähdä että HOK-Elanto alkaa myydä ruokaa verkkokaupassa koko pääkaupunkiseudulla. Uusi verkkokauppa aukeaa syyskuun alussa.
Verkkokaupassa mielenkiintoista on se että tuotteet ovat samanhintaisia normaalin Alepan kanssa, kuten myös tuotevalikoima. Ostosten hintojen päälle tulee vain toimitusmaksu, alkaen 9,90€ kolmen kilometrin säteellä mukana olevista Alepoista. Mielenkiintoista nähdä millaisen vastaanoton uusi verkkokauppa saa – mielestäni konsepti on ainakin asiakkaan suuntaan houkuttelevan läpinäkyvä.
Creativen musiikkisoitin arvottu 1000 FB fanin kesken
27. heinäkuun am 2010Nyt 1000 Alennuskoodi.fi sivuston käyttäjää on liittynyt Alennuskoodi.fi kaveriksi myös Facebookissa. Lupasimme 500 kaverin kohdalla arpoa kaikkien fanien kesken Creative ZEN X-FI musiikkisoittimen ja eilen suoritetussa arvonnassa onni suosi Päiviä Helsingistä – onnittelut!
Kesän parhaat alennuskoodit
4. heinäkuun pm 2010Suomen kesä osoittaa taas parhaita puoliaan helteen muodossa. Alennuskoodi.fi:ssä on lukuisia alennuskoodeja kesän matkailuun ja muihin parhaisiin kesätarjouksiin. Tavaratalojen lisäksi myös useimmissa verkkokaupoissa on käynnissä kesäale.
Ohessa esimerkkejä parhaista matkailutarjouksista:
- Hotels.com -10% alennuskoodi
- Scandic -20% viikonloppuhinnoista
- Finnairin kesähinnat
- Omenahotellin kesäkampanja, alkaen 39€
Muita hyviä kesäalennuskoodeja ovat mm:
Alennuskoodilla 500 kaveria Facebookissa
26. toukokuun pm 2010Tänään Alennuskoodille tuli 500 kaveria täyteen Facebookissa. Tämän kunniaksi päätimme arpoa Creative Zen X-Fi MP3-soittimen 8Gb muistilla kaikkien fanien kesken heti kun saadaan 1000 fania täyteen. Kutsu siis myös kaverisi mukaan Suomen suurimman alennuskoodisivustoon kaveriporukkaan ja nauttimaan alennuskoodeista.
Suomalaiset ostavat verkosta 596 eurolla
25. toukokuun pm 2010Suomalaiset käyttivät vuonna 2009 verkko-ostoksiin ja etäkauppaan keskimäärin 596 euroa vuonna 2009 Posten Nordenin tekemän tutkimuksen mukaan. Kasvu vuodesta 2008 oli huimat 49% ja suomalaiset ohittivatkin tutkimuksen mukaan ruotsalaiset verkko-ostosten määrässä. Norjalaiset jatkavat tilaston kärjessä 909 euron vuotuisilla ostoilla. Tilaston mukaan verkko- ja etäostaminen kasvoi Suomessa 1,4 miljardiin euroon 2009.
Suosituimpia tuotteita verkossa olivat kodin elektroniikka ja vaatteet kaikissa pohjoismaissa. Levyt ja elokuvat olivat muita enemmän suomalaisten mieleen. Samat kategoriat ovat viikosta toiseen kärjessä myös Alennuskoodi.fi palvelun suosituimmissa alennuskoodeissa.
Suosituimmat alennuskoodikategoriat
6. huhtikuun pm 2010Vuoden 2008 lopussa avatulla Alennuskoodi.fi sivustolla on julkaistu suuri määrä alennuskoodeja ja nyt kun tuosta on jo vierähtänyt hieman aikaa on mielenkiintoista tutkailla ketkä alennuskoodeja oikein julkaisevat.
Eniten alennuskoodeja on julkaistu vaatteisiin, kenkiin ja koruihin liittyen, kaikista sivulla julkaistuista alennuskoodeista 38% liittyy tähän kategoriaan. Muita suosittuja kategorioita ovat olleet elektroniikka, hotellit & lennot ja kirjat & viihde. Verkkokaupoista eniten alennuskoodeja ovat julkaisseet Ellos, Pixmania ja Hennes&Mauritz.
Kategorian osuus alennuskoodeista

Alennuskoodilla yli 200 fania Facebookissa
19. maaliskuun am 2010Alennuskoodin omalla tammikuun puolivälissä avatulla Facebook sivulla on tänään tullut täyteen 200 fania. Facebook tarjoaa mukavan tavan pysyä perillä uusimmista tarjouksista, jakaa ja kommentoida niitä. Samalla kaikenlaiset sivun parannusehdotukset tai muut kommentit ovat toki tervetulleita.
