Ellos
Ruotsalainen Ellos on jo vuosikausia lukeutunut Suomen suosituimpiin verkkokauppoihin ja postimyyntiyrityksiin. Se on myös yksi etäkaupan uranuurtajista, joka aloitti toimintansa jo ennen nettimarkkinoiden olemassaoloa postimyynnin kautta. Perinteisesti Ellos tarjoaa runsaasti muodikasta pukeutumista vaatteista kenkiin, mutta niiden lisäksi sen sivustolta löytyvät myös naisten kaipaamat kodin sisustustuotteet ja koristeet, huonekalut ja matot sekä kiitettävästi etenkin miesten ostamaa pienelektroniikkaa ja viihdettä. Tänään Ellos palvelee asiakkaitaan niin verkkokaupan kuin postimyynnin kautta, ja tarjoaa myös yksityislainoja, erilaisia vakuutuksia ja jopa lomamatkoja.
Elloksen historia
Elloksella on itse asiassa enemmän ikää, kuin monikaan uskoo. Jo vuonna 1947 ruotsalainen Olle Blomqvist perusti yrityksen, jolle antoi nimeksi omasta nimestään (Olles) juontuvan anagrammin Ellos. Kauppa lähti käyntiin reippaasti, ja noin kymmenessä vuodessa yritys rikkoi miljoonan Ruotsin kruunun liikevaihdon rajan.
Ruotsin menestyksen siivittämänä Ellos laajensi myyntinsä Norjaan vuonna 1983, ja seuraavaksi Suomeen vuonna 1987. Tanskan vuoro seurasi vuonna 1995. Sittemmin myös väkirikas Venäjä on liitetty Elloksen myyntipiiriin. Olle Blomqvistin jälkeen Elloksen omistaja on vaihtunut useampaankin kertaan. Vuonna 1997 ranskalainen Pinault-Printemps-Redoute osti Ellos-Group -konsernin, myöhemmin se liitettiin osaksi Redcats-postmyyntikonsernia ja vuonna 2013 se myytiin sitten edelleen Nordic Capitalille, joka on ruotsalainen pääomasijoitusyhtiö.
Tänään Ellos Group on maailman johtavia muodin ja kodinsisustuksen etäkauppiaita, ja sen myyntiluvut ovat olleet huippuluokkaa. Konserniin kuuluvat Elloksen lisäksi kodintekstiileitä ja verhoja myyvä Jotex, Catalog Outlet ja Castaluna, joka erikoistuu numeroa 44 suurempaan naisten ja miesten muotiin. Vuosittainen liikevaihto on tällä hetkellä jo yli 2,4 miljardia euroa, ja yritys työllistää noin 1 000 henkeä eri puolella Pohjoismaita. Suomen osalla vuoden 2013 liikevaihto oli 66,65 miljoonaa euroa. Elloksen Suomen toimisto, Ellos Finland Oy, ja maamme tilauksista huolehtiva varasto sijaitsevat Keravalla, koko konsernin päämaja on edelleen Ruotsin Boråsissa.
Tuotevalikoima
Ellos siis pyrkii tarjoamaan mahdollisimman laajan ja kattavan valikoiman suomalaisten netistä ostamia tuotteita, eli vaatetta, kenkiä, kodin sisustusta, elektroniikkaa ja viihdettä. Yhteensä tuotteita on nykyään saatavilla yli 90 000. La Redoute -tuotemerkin vaatteet ja kengät on eritelty omille sivuilleen, jonka linkki löytyy pääpalkista.
Elloksen valikoimaan kuuluu runsaat 400 tuotemerkkiä. Niiden joukossa on kiitettävästi pohjoismaisia edustajia, kuten Angry Birds, AM Denmark, BabyBjörn, Björn Borg, Fiskars, Lego, Lundby, Luxor, Mumin, Nokia, Reima, Swegmark, Viking, Jotex, Electrolux, Alfons Jokinen ja monia muita tuttuja nimiä. Pohjoismaisen kärkikaartin lisäksi Ellos tarjoaa vain muiden kansainvälisten huippunimien tuotteita, eli tiedät ostavasi laatua.
Naisten osastolla sinua odottavat tuhannet trendikkäät vaatteet, asusteet, kengät ja jopa erikoisuutena hyvinvointituotteet, joihin lukeutuvat ihonhoito, meikit, tuoksut ja kynnet. Runsain valikoima löytyy trendikkäissä vaatteiden ylä- ja alaosissa, sensuelleissa alus- ja uima-asuissa sekä upeissa kengissä. Vaatteiden koot ovat 34 – 52, sitä suurempaa muotia löytyy tosin erillisiltä PLUS-sivuilta (linkki pääpalkissa), ja jalkineiden 35 – 45.
Miesten osastolla pääkategoriat ovat samat, tosin huomattavasti niukemmat, ja niiden lisäksi saatavilla ovat setit, eli urheilupuvut. Suurin valinnanvara on vaatteiden ylä- ja alaosissa, kengissä ja hyvinvointituotteissa, lähinnä tuoksuissa. Vaatteiden kokotaulukosta löytyvät koot S – 6XL, eli myös suurikokoisten miestenmuotia on kiitettävästi kaupan. Kenkien puolella ovat kaupan kokoa 40 – 47 olevat jalkineet.
Kuten sanottu, Elloksen PLUS-kokoelman tuotteet löytyvät omilta sivuiltaan, linkki on pääpalkissa. Linkin alla on listattuna myös pienet koot, mutta jopa uhkeiden naisten käyttämää kokoa 60 on saatavilla, miesten koot yltävät 6XL:ään saakka.
Lasten osastolta löytyvät laadukkaiden ja kestävien vaatteiden, kenkien ja asusteiden lisäksi jopa turva- ja hygieniatuotteet ja turvalliset lelut & pelit niin sisä- kuin ulkoleikkeihin. Vaatteita on saatavilla vastasyntyneiden koosta 50 cm aina teinien 176 cm saakka. Jalkineiden kokohaitari on 18 – 37, eli aivan pienimpiä ensiaskelkenkiä ei ole saatavilla.
Urheilu-osastolla ovat esillä urheiluvaatteet ja kengät sekä laaja valikoima kuntoilulaitteita ja -tarvikkeita. Saatavilla ovat esimerkiksi soutulaitteet, kuntopyörät, käsipainot, sykekellot, juomapullot, kuten myös teltat ja työkalut.
Koti-osastolta voit valita unelmiesi valmisverhot, kankaat, makuuhuoneen- ja kylpyhuoneen tekstiilit, koristetyynyt, valaisimet ja tapetit. Lisäksi Ellos myy muista muotia myyvistä verkkokaupoista poiketen jopa huonekaluja ja mattoja. Voit siis samalla kertaa ostaa myös uuden sohvan, sängyn ja patjan, keittiöpöydän ja sen tuolit, tai vaikkapa hyllyt ja peilit.
Elektroniikkaa ja viihdettäkin Ellokselta löytyy runsaasti. Lähes kaikkea kodin pienkoneista (grillit, pölynimurit, kahvinkeittimet, mikrot, silitysraudat jne.), matkapuhelimiin ja tietokoneisiin tai tabletteihin on tarjolla. Niiden lisäksi kaupasta löytyvät myös elokuvat ja pelit, sekä pelialustat, pelikonsolit ja muut asiaankuuluvat varusteet.
Alennuskoodit, maksutavat ja toimitus
Elloksella on aina vähintään yksi voimassa oleva alennuskoodi tarjolla rekisteröityneille asiakkailleen. Jollet ole tilannut itsellesi Uutiskirjettä, saat kaikki koodit käyttöösi kätevästi Alennuskoodi.fi sivustolta, joka päivittää alennuskoodit jatkuvasti. Esimerkkejä todella monipuolisista Ellos-koodeista ovat esimerkiksi 30 % alennusta tilauksen kalleimmasta tuotteesta ja ilmaiset toimituskulut, 40 % alennusta yli 80 € ostoksista tai 50 % alennusta tilauksen kalleimmasta tuotteesta ostaessasi vähintään 3 tuotetta.
Muut Elloksen tarjouskampanjat ovat selkeästi esillä joko heti pääsivulla tai sitten Ale-sivuilla. Esimerkiksi joulun jälkeisen ”Talviriehan” aikaan alennusta on saatavilla satojen tuotteiden kohdalla 20 – 70 %. Huomaa kuitenkin, että toisinaan pienin toimitettava tilaus on 25 €. Edullisia tuotteita kannattaa katsella myös OUTLET-sivuilla, jonka löytönurkassa alet ovat jopa 80 %.
Noukittuasi ostoskoriin itseäsi miellyttävät tuotteet voit maksaa me kassalla jollakin seuraavista vaihtoehdoista:
-
Käteinen: maksu noutohetkellä joko käteisellä tai luottokortilla, Visa Electron ei käy.
-
Luotto- ja maksukortti: Visa ja MasterCard. Huomaa, että Visa Electron ja Visa/ MasterCard Debit-kortilla voit maksaa vain, jos korttisi on liitetty kutakin vastaavaan todentamispalveluun.
-
Lasku: lasku lähetetään sinulle erikseen kuukauden lopulla. Laskutuslisän suuruus on 1,95 €. Korkeintaan 1 000 €:n tilaukset voi maksaa laskulla.
-
Tili/ Osamaksu: Valitse itse juuri sopivan kuukausierän suuruus, pienin maksu on kuitenkin 5 €/ kk. Ellos Finland Oy lähettää sinulle joka kuukausi laskun, joka sisältää 1,75 % koron kuukauden viimeisen päivän saldon mukaan, ja laskutuslisän 1,95 €. Maksettuasi 4 kuukausierää ajallaan, olet oikeutettu pitämään 2 lyhennysvapaata kuukautta vuodessa.
Ellos-tilausten toimittamisesta huolehtii PostNord. Se toimittaa pakettisi noin viikon sisällä valitsemaasi noutopisteeseen, joita ovat Matkahuolto, Siwa, Euromarket ja Valintatalo. Ensimmäisellä tilauskerralla paketti saapuu automaattisesti lähimpään pisteeseen, sen jälkeen voit vaihtaa noutopisteen osoitetta. Normaalilähetyksen kulut riippuvat maksutavastasi: käteisasiakkaat maksavat 8,10 €, lasku- ja tiliasiakkaat 5,20 € tilaukselta. Voit valita toimitustavaksi myös Express24:n, jolloin pakettisi on noutopisteessä 2 päivässä 6,90 €:n lisähintaan, tai kotiinkuljetuksen postin kautta. Kotiinkuljetuksesta käteisasiakkaat maksavat 6,20 € ja lasku- ja tiliasiakkaat 4,20 € ylimääräistä.
Mikäli pakettisi paino ylittää 20 kiloa, eli esimerkiksi huonekalujen kohdalla, voit noutaa tilauksesi itse kuljetusliikkeen terminaalista, jolloin toimitusmaksun lisäksi maksat rahtimaksut, joiden taulukko löytyy Elloksen sivustolta. Huomaa, että rahtimaksu määräytyy sekä pakettisi tilavuuden että postinumerosi perusteella. Myös painaville paketeille voit valita kotiinkuljetuksen, jolloin sovit itse kuljetusliikkeen kanssa toimituksen ajankohdan. Kotiinkuljetuksesta maksat edellä mainittujen veloitusten lisäksi 19 euroa ylimääräistä, eli toimituskulut + rahtimaksun + kotiinkuljetusmaksun.
Palautukset ja asiakaspalvelu
Elloksen tuotteita voit kokeilla kotona kaikessa rauhassa 14 vuorokauden ajan. Mikäli haluat palauttaa tuotteen, onnistuu se luonnollisesti helposti.
Palautuksen teet merkitsemällä paketin mukana saamaasi palautusilmoitukseen, minkä tuotteen haluat vaihtaa tai palauttaa. Myös syytä kysytään. Lasku- ja tiliasiakkaat voivat tehdä vastaavan ilmoituksen myös netissä, jolloin vaihtotuote lähtee mahdollisimman pian matkaan. Vaihdosta et maksa uusia toimituskuluja. Pakkaa palautettava tuote alkuperäispakkaukseen yhdessä täytetyn palautuslomakkeen kanssa. Liimaa sitten paketin päälle palautuslomakkeesta löytyvä asiakaspalautustarra, ja muista yliviivata vanha tarra. Vie sen jälkeen paketti mieluusti samaan noutopisteeseen, johon se toimitettiin, kotiinkuljetuspaketin voit jättää postiin. Huolehdi, että saat palautuksesta todisteeksi kuitin.
Elloksen asiakaspalvelu on verkkokauppojen aatelia ja toimii usealla tavalla, joista voit valita itsellesi sen mieluisimman vaihtoehdon. Henkilökohtainen puhelinpalvelu neuvoo ja auttaa arkisin kello 7.30 – 21, lauantaina ja sunnuntaina kello 10 – 17 numerossa 01019 1313. Voit myös valita itsepalvelua puhelimitse numerosta (09) 4766 1650, jolloin voit tehdä tilauksia, tarkistaa laskusi tai saldosi sekä viimeisimmän tilauksesi/ palautuksesi ympäri vuorokauden. Jos haluat mustaa valkoisella, sinua palvellaan luonnollisesti myös sähköpostin välityksellä. Lisäksi Maksutavoista ja vakuutuksista saat tietoa niiden omasta asiakaspalvelusta arkena kello 8 – 18, ja yksityislainojen ja lainaturvan osalta samoin arkisin 8 – 18.
Muuta huomioitavaa
Maksaessasi laskulla/ osamaksulla, on käytettävissäsi näppärä Vaihda ja palauta netissä -palvelu.
Elloksella on oma Premium-jäsenohjelmansa, nimeltä ”Smart Shopping”. Se tarjoaa ilmaisen ja tavallista ripeämmän tilausten toimituksen, 21 vuorokauden palautusoikeuden, mahdollisuuden shoppailla alennusmyynneissä ennen muita asiakkaita, sekä ainutlaatuisia kilpailuja ja tarjouksia. Premium-asiakkuuden hinta on 21 €/ vuosi.
Ellokselta voit ostaa myös erilaisia vakuutuksia, täysin ilman omavastuuta. Valittavinasi ovat: Asumisturva, Sinä & Minä -syöpävakuutus, Sinä & Minä PLUS -syöpävakuutus, Luotto- ja tuotevakuutus ja Perheturva. Aiemmin tarjolla ollutta Tapaturmavakuutusta et voi enää ostaa. Lue vakuutuksista yksityiskohtaisesti lisää Elloksen sivustolta.
Yllä mainittujen vakuutusten lisäksi Ellos tarjoaa ainutlaatuisen 24 kuukauden ilmaisen vakuutuksen kaikille myymilleen kodin elektroniikkatuotteille. Omavastuun osuus on silloin vain 10 %.
Ellos tunnetaan nykyään myös yksityislainojen antajana. Voit hakea netissä 100 – 2 500 € pikalainaa, täysin ilman vakuuksia ja takaajia. Saat lainapäätöksen saman tien, ja rahat tilillesi muutamassa päivässä. Takaisinmaksuajan ja kuukausierien suuruuden voit sovittaa omaan elämäntilanteeseesi sopivaksi. Lainaa saadaksesi sinun tulee olla 25 – 79 -vuotias, vähintään 800 €/ kk-tulot omaava, eikä sinulla saa olla maksuhäiriömerkintöjä kontollasi.
Elloksen uutuutena ovat Ellos-Matkat, joiden kautta saat sen yhteistyökumppanin Nazarin järjestämiä matkoja. Tällä hetkellä voit matkustaa Turkin aurinkoon erikoishinnoin ja saada myös muita rahanarvoisia matkaasi liittyviä etuja, kuten ruokailun lennolla, lentokenttäkuljetukset, lasten uimakoulun jne.
Kuvaus päivitetty 1.2.2014