ASOS
ASOS on englantilainen nuorisomuodin mekka, joka toimittaa ihania tuotteitaan luonnollisesti myös pohjoiseen Suomeen. Kauppa suuntaa valikoimansa omien sanojensa mukaan muotitietoisille 18 – 34 -vuotiaille naisille ja miehille. ASOS tarjoaa myös jokaiselle yksityiselle ja pikkuputiikille mahdollisuuden myydä kauttaan niin uusia kuin käytettyjä, tai vintage- vaatekappaleita Marketplacen kautta. Lisäksi sivustolla on oma muotinurkkauksensa (Outfits & Looks), josta löytyvät niin viimeisimmät trendit kuin vinkkejä vaatteiden yhdistelyyn. Valitettavasti verkkokaupan sivusto ei toistaiseksi näy suomenkielisenä, joten joudut verestämään englannin taitojasi.
Asos.comin historia
ASOS ei ole verkkokauppojen uusia tulokkaita vaan sen juuret ulottuvat jo vuoteen 2000, jolloin Nick Robertson ja Quentin Griffiths perustivat sen. Kauppa kävi mallikkaasti ja tänään ASOS onkin jo maansa johtavia nettikauppoja. Mainittakoon, että vuoden 2013 aikana sen myynti kasvoi huikeat 46 %, ollen noin 754 miljoonaa puntaa! Tällä hetkellä ASOS on maansa suurin itsenäinen muodin verkkokauppa.
ASOS laajensi nopeasti tarjontansa muunkin maailman tilattavaksi, tänään sen markkinapaikkana ovat reilusti yli 200 maata ympäri maapalloa. Omat sivustonsa ovat saaneet Englannin lisäksi USA, Ranska, Saksa, Espanja, Italia, Australia ja uusimpina väkirikkaat Venäjä ja Kiina. Ja asiakkaita riittää, sillä kuukausittain kaupan sivustoilla vierailee noin 21 miljoonaa kävijää. Vuoden 2013 tilastojen mukaan ASOS palveli 7 miljoonaa tilaajaa.
Tänään jo vuonna 2001 pörssinoteeratun yrityksen päämaja sijaitsee Camden Townissa, ja keskusvarasto Yorkshiren Barnsleyssa. Varastolla tilauksia saattaa matkaan 3 000 työntekijää. Yhteensä ASOS työllistää noin 4 000 henkeä.
Nimi ASOS ei ole sattumalta valittu, vaan lyhenne sanoista As Seen On Screen, eli kotoisasti ”kuten ruudulla nähty”. Sen on tarkoitus vakuuttaa asiakkaille, että jokainen tuote vastaa ruudulla näkyvää kuvaa ja kuvausta.
ASOS oli vuonna 2006 ensimmäinen brittiläinen nettikauppa, jonka sivustolla oli käytössä catwalk, eli asiakkaat pääsivät ennen tilausta katselemaan, kuinka kukin vaate laskeutuu ja elää mallin päällä tämän kävellessä, aivan oikean muotinäytöksen tapaan.
Vuodesta 2007 kauppa julkaisee myös ikiomaa kuukausittaista ASOS Magazine -lehteä, jota voit selailla sivustolla.
Tuotevalikoima
ASOS siis suuntaa valikoimansa nuorekkaalle asiakaskunnalle, ja tilaajien keskimääräinen ikä lieneekin 18 – 34 vuoden välillä. Lapsille kaupasta ei enää vuoden 2011 jälkeen löydy ostettavaa. Saatavilla ovat niin naisten ja miesten vaatetus, kengät ja mitä erilaisimmat asusteet ja kosmetiikka.
Naisten osaston kätköistä löytyy ihastuttavia vaatteita ja kenkiä niin arkeen kuin elämän juhlallisiin hetkiin. Tuotekategoriat on järjestetty aakkosten mukaan, eli asusteet, korut, kosmetiikka jne. on mekkojen, puseroiden, takkien, farkkujen ja muiden vaatteiden lomassa. Vaatetta on saatavana pienistä koista aina XXL:ään, isot koot löytyvät kätevästi omilta Curve & Plus Size -sivuiltaan. Vaatteiden koot ilmoitetaan sivustolla englantilaisina kokoina, ja niiden vertailutaulukko löytyy jokaisen tuotteen sivulla olevan linkin kautta. Muodikkaitten kenkien suurin numero on 9,5 eli kotimaan 42, mutta myynnissä on vain kaksi paria lenkkareita. Numerossa 41 sen sijaan on jo huomattavasti laajempi valikoima, niin korkokenkiä, lenkkareita ja tennareita kuin saappaitakin.
Miesten osaston vaatetarjonta on myös erityisen runsasta. Kokojakin on valittavana pienestä XS:stä aina XXXL:ään saakka. Isoja kokoja on useissa vaatekategorioissa kiitettävästi tarjolla. Miesten kenkiä löytyy kokoa 4 – 14, eli noin 37 – 49. Miehille on siis huomattavasti parempi kokovalikoima tarjolla kuin naisille. Suurikokoiseen jalkaan on myös erityisen paljon valinnanvaraa.
Niin miesten kuin naisten asusteisiin lukeutuvat näyttävät laukut, vyöt, hatut ja lakit, korut ja kellot sekä aurinkolasit. Tuotteita on runsaasti ASOSin sivuilla kaikkia makuja miellyttäen.
Kosmetiikan puolella ovat tarjolla naisten perustuotteet, eli kasvojen-, hiusten ja vartalonhoitotuotteet, kynsilakat ja meikit. Niiden lisäksi on saatavilla kylpylähoitoa vastaavat hemmottelu- ja hoitotuotteet koko vartalolle, niiden valmistajiin lukeutuvat Bliss, Elemis, NARS ja Rodials.
Tuotemerkkejä ASOS-verkkokaupassa on harvinaisen paljon. Yhteensä kaupan hyllyillä on yli 850 brändiä. Voit shoppailla tuotteita ASOSin oman merkin alta tai valita muiden maailmankuulujen valmistajien luomuksia. Niin Vero Moda, Nike, Casio, Calvin Klein, Carrera, Gola, Korres, Mango, Parka London ja Wrangler komistavat luonnollisesti brändilistaa. Niiden lisäksi voit noukkia ostoskoriisi myös kalliita House of Hollandin, Baum und Pferdgartenin, Vanessa Bruno Athenin tai Rag & BoneJeanin käsialaa olevia designer-tuotteita.
ASOSin hakusuodattimina toimivat pääkategoria, ja sen sivulla esiin tulevat alakategoria, väri, hintahaitari, merkki, ja koko. Jokaisen tuotteen ikiomalla sivulla sinua odottavat tuotekuvien lisäksi loistava catwalk, tuotekuvaus, materiaalikoostumus ja pesuohjeet. Linkki kokotaulukkoon on myös käytettävissäsi.
Alennuskoodit, maksutavat ja toimitukset
ASOS tarjoaa suhteellisen usein alennuskoodia, joten sellaista kannattaa luonnollisesti etsiä ennen ostohetkeä Alennuskoodi.fi sivustolta, jossa ne ovat kaikki listattuina. Tavallisesti koodilla saat mukavaa, 10 – 20 % alennusta kaikista tuotteista tai jo alennetuista.
Niiden lisäksi Asos.comin sivustolla on toisinaan mahtavia alekampanjoita, jolloin voit saada unelmiesi muotituotteista aletta jopa 70 %. Tyypillisesti suurimmat alekaudet ovat joulun jälkeinen Clearance sekä kesäkauden Mid-Season Sales. Niiden linkit houkuttelevat heti etusivulle saavuttuasi.
ASOS-ostoskoriisi kertyneet tuotteet voit tänään maksaa Suomesta käsin seuraavilla maksutavoilla:
-
Luotto- ja pankkikortti: VISA, VISA Electron, MasterCard, American Express. Sinun tulee kirjautua sivustolle ennen maksamista, ja voit halutessasi säästää sinne valmiiksi korttisi tiedot seuraavaa ostokertaa varten.
-
PayPal: myös PayPal-osoitteesi voit säästää valmiiksi, jolloin maksaminen sujuu seuraavalla kerralla nopeammin. PayPalin käytöstä ei koidu lisäkuluja.
-
Lahjakortti: on voimassa 12 kuukautta. Muista ennen maksamista siirtää lahjakorttisi koodi omalle asiakastilillesi, ja valita kassalla maksutavaksi ”Redeem Voucher”. Lahjakortin summaa ei tarvitse käyttää kerralla.
ASOS toimittaa kaikki normaalina postina toimitettavat tilaukset Suomeen ilmaiseksi. Jollet tarvitse tuotteita pikaisesti, kannattaa siis valita toimitusmuodoksi Standard Delivery, jolloin saat tuotteet itsellesi 7 arkipäivän sisällä. Kiireisemmät tilaukset saat maksullisella Express Delivery -vaihtoehdolla. Silloin toimitusmaksu riippuu tuotteista ja niiden painosta, ja selviää kassalla. Suomeen maksutaulukko osoittaa kuluiksi kiinteät 14 £, ja toimitusajaksi 5 arkipäivää. Ajassa et siis juurikaan voita, mutta Express Delivery tarjoaa seurantakoodin.
Muistathan, että vaikka tilauksesi saapuu Suomen rajojen ulkopuolelta, kuuluu Englanti EU:n alueeseen, eli et joudu maksamaan ASOS-tuotteistasi tulliveroja tai ALV:tä.
Palautukset ja asiakaspalvelu
ASOS panostaa selvästi asiakkaittensa tyytyväisyyteen. Se nimittäin tarjoaa kaikille loistavan, 28 vuorokauden palautusoikeuden. Siis kaksi kertaa Suomen lakisääteisen 14 vuorokauden verran.
Palautusten teko on myös tehty mahdollisimman helpoksi. Sinun ei tarvitse kirjautua ASOS-asiakastilillesi ilmoittaaksesi sinne olevasi tyytymätön johonkin tuotteeseen, ja haluavasi palauttaa sen. Jokaisen tilauksen mukana saapuu palautuskaavake, jonka täytät ja laitat palautettavan tuotteen kanssa pussiin tai laatikkoon. Mikäli kaavake katoaa, voit aina tulostaa sivustolta uuden. Huomaathan, että uima-asujen ja eräiden alusasujen alkuperäispakkausten tulee olla sinetöityjä. Palautuksen maksajasta sivusto ei kuitenkaan kerro, joten asiaa kannattaa tiedustella suoraan asiakaspalvelusta jo ennen kuin suoritat ostoksesi.
Mikäli palautettava tuote on ostettu Marketplacen kautta, tulee sinun ottaa suoraan sen myyjään yhteyttä. Saat myyjältä oikean palautusosoitteen.
Asiakaspalvelua ASOS tarjoaa lähinnä vain sivustollaan olevan tiedon muodossa. Sinut johdetaan valitsemaan tiedustelusi aihe, ja siihen sitten tarkennus, jonka jälkeen ruudulle tulevat asiaan liittyvät tiedot. Esimerkiksi palautuksen maksajan tiedusteleminen ei onnistunut. Myöskään yksittäisistä tuotteista et voi saada muita tietoja, kuin mitä sen omalla tuotesivulla näkyy.
Muuta huomioitavaa
Kuten sanottu, ASOS-sivustolla voit lukea jo vuodesta 2007 ilmestynyttä kuukausittaista ASOS Magazine -lehteä. Lehden sivuilta löytyvät uusimmat trendit ja vinkit, tosin ne suuntautuvat lähes yksinomaan naisille. Mainoksissa esiintyviä tuotteita voit lisätä näppärästi lukemisen ohessa suoraan ostoskoriisi klikkaamalla lehden sivulla olevaa tuotteen kuvaa. Silloin sinulle avautuu lisäikkunaan tuotteen oma sivu.
ASOSilla on oma kanta-asiakasohjelmansa, ASOS Premier. Jäsenyys on maksullista, mutta 9,95 £ vuodessa tuo ulottuvillesi vain Premier-asiakkaille omistettuja erikoistarjouksia ja alennusmyyntien aiemman alkamisen.
Marketplace tarjoaa kaikille mahdollisuuden myydä uusia ja käytettyjä vaatteita, myös vintagea, ympäri maailman. Erinomainen tilaisuus etenkin pienille vaateliikkeille laajentaa asiakaskuntaa pienin kustannuksin. Yksityishenkilöille palvelun käyttämisestä ei koidu muita kustannuksia kuin ASOSin perimä 5 % myyntipalkkio. Voit ilmoittaa jopa 100 vaatekaappisi nurkissa piilottelevaa tuotetta myyntiin, ja jollet saakaan tuotteita myydyiksi, et siis maksa mitään. ASOS myös lahjoittaa osan perimistään myyntipalkkioista hyväntekeväisyyteen. Yritykset maksavat Marketplace-palvelusta 20 £ kuukausittaisen maksun ja sen lisäksi 20 % myyntipalkkion.
Lahjakortti, eli Gift Voucher, on voimassa 12 kuukautta. Voit itse valita antamasi lahjakortin suuruuden, tosin toistaiseksi vain Englannin puntina, sen kuvan sekä toimitusajankohdan (seuraavien 3 kuukauden aikana).
Kuvaus päivitetty 31.1.2014