Artikkelit, joilla on avainsana ‘Verkkokauppa’

Joululahjat ostetaan netistä

maanantaina 23. marraskuuta 2009

Verkkokaupparatkaisuja toteuttavan Smilehousen tekemän tutkimuksen mukaan 61% suomalaisista aktiivisista internetkäyttäjistä aikoo tehdä jouluostoksia verkossa. ”Jouluhankintojen tekeminen verkkokaupoista on taantumasta huolimatta selvässä kasvussa. Nettikaupoista hankintansa tekevien osuus kasvaa jopa viidenneksen vuoden takaiseen verrattuna”, kertoo tutkimuksen tehnyt Monika Hellberg Smilehouselta. Vuotta aikaisemmin jouluhankintoja aikoi verkossa tehdä 50% internetkäyttäjistä.

Hieman yllättäen (ainakin allekirjoittaneelle), aktiivisempiä joululahjojen verkko-ostajia olivat naiset. Naisista kaksi kolmesta (66 %) aikoo tehdä netistä jouluhankintoja, kun taas miehistä näin uskoo tekevänsä vain noin puolet (51 %). Kynnyskysymyksenä miehille saattaa olla lahjan saaminen valmiiksi paketoituna. Hellbergin mukaan ”miehet puolestaan arvostavat naisia enemmän mahdollisuutta ostaa lahja valmiiksi paketoituna tai suoraan lahjan saajalle toimitettuna”.

Tavaratalo Anttilan NetAnttilan asiakkailla tehdyssä tutkimuksessa taas sikainfluenssan pelko osoittautui yhdeksi syyksi verkkokaupan suosimisen taustalla.

Kodinkoneostokset siirtyvät verkkoon

lauantaina 6. kesäkuuta 2009

Helsingin Sanomat uutisoi suomalaisten kodinkonekauppaketjujen ahdingosta ja siitä miten liikkeiden määrä vähenee. Kodinkoneiden markkinat laskivat viime vuonna Suomessa 4%, kun taas verkkokauppiaiden myynti kasvoi voimakkaasti samaan aikaan. Esimerkiksi Verkkokauppa.com raportoi 22% kasvusta ja Kesko perusti Konebox-konseptin, jossa verkko on keskeisessä asemassa. Samalla kun kauppa siirtyy verkkoon, se myös aukeaa ulkomaiselle kilpailulle ja kotimaiset toimijat saavatkin tiukan vastuksen Pixmanian ja Amazonin tyyppisistä toimijoista.

Piraatit myös ostavat musiikkia verkosta

tiistaina 12. toukokuuta 2009

Norjalaisen BI-korkeakoulun tekemän tutkimuksen mukaan musiikkia verkosta lataavat ovat myös ahkeria musiikin ostajia. Tutkimuksen mukaan maksamatta musiikkia verkosta lataavat ostivat keskimäärin 3,2 CD levyä, kun taas koko populaatiosta levyjä ostettiin 2,8 kappaletta. Professori Audun Molden mukaan laittomasti musiikkia lataavat ostavat kymmenen kertaa muuta populaatiota enemmän maksullisia latauksia. Ihmisellä on siis edelleen halukkuutta myös maksaa musiikista. Verkosta musiikia saa laillisesti ja kätevästi ostettua esim. iTUNESista tai CDON.com tai Play.com verkkokaupoista.

Amazonin osuus Yhdysvaltain verkkokaupasta kolmannes

maanantaina 20. huhtikuuta 2009

Amazonin osuus koko Yhdysvaltojen verkkokaupasta on noussut RBC Capitalin 34%:iin vuoden takaisesta 27%:sta. Luku on huomattava kun ottaa huomioon, että verkossa myydään nykyään paljon muutakin kuin Amazonin alkuperäisiä tuotteita, kuten kirjoja. Näin suuri osuus ei olisi mahdollinen ilman laajan tuotekirjon hallintaa. Yksi esimerkki Amazonin aluelaajennuksista on autojen varaosat – Amazon tarjoaa täyden varaosaluottelon pääosaan maassa myytävistä autoista.

Kategorialaajennuksia verkkokaupat ovat tehneet Euroopassakin (mm. CDON, Bookplus ja Linus&Lotta ovat kaikki osa samaa konsernia). En ole nähnyt Euroopasta vastaavia lukuja verkkokaupan keskittymisestä, mutta epäilisin vahvasti, että kenelläkään on yhtä suurta markkinaosuutta yli kaikkien kategorioiden yhdelläkään markkinalla.

Tervetuloa alennuskoodien maailmaan

torstaina 16. huhtikuuta 2009

Alennuskoodit ovat koodeja joiden avulla verkkokaupat tarjoavat erityisalennuksia asiakkailleen.

Alennuskoodi.fi-sivuston tarkoitus on tuoda suomalaisille kuluttajille alennuskoodeja, joilla verkko-ostokset saa tehtyä hieman halvemmalla. Erilaisia alennuskuponkejahan on ollut olemassa jo ennen internetiä, silloinhan kuponkeja leikattiin puhelinluettelosta ja erilaisista kuponkiuutisista. Kaupan siirtyessä verkkoon ovat alennuskupongit (tai tässä tapauksessa alennuskoodit) kokeneet uuden tulemisen.

Verkkokauppiaat ovat alkaneet palkita aktiivisia asiakkaitaan jotka haluavat nähdä vaivaa ja etsiä parhaat hinnat ostoksilleen ja ovat julkistaneet alennuskoodeja tätä varten. Asiakkaat jotka eivät jaksa alennuksia etsiä päätyvät maksamaan tuotteistaan hieman korkeamman hinnan.

Tässä blogissa on tarkoitus käydä läpi paitsi alennuskoodeihin liittyviä teemoja, mutta myös kommentoida eri verkkokaupan ilmiöitä.