Lakimuutos muuttaa verkko-ostosten palauttamista

Kotimaan etäostosten palauttaminen ei pian välttämättä ole ilmaista

Meitä suomalaisia on muuhun maailmaan verrattuna hemmoteltu etämyynnin ilmaisella palautusoikeudella, mutta siitä voi tulla  historiaa.  Tähän saakka olemme huoletta ostelleet niin postimyynnin, verkkokauppojen ja sovellusten kautta, onhan tuotteet ollut helppo palauttaa. Niiden kotimainen myyjä on aina lain vaatimuksesta maksanut palauttamisesta aiheutuneet kulut. Ulkomaisten verkkokauppojen kohdalla olemmekin jo oppineet lukemaan palautusehdot tarkkaan, sillä usein palautuksen postimaksut ovat ostajan kontolla, ja palautusaikakin vaihtelee, ollen vähintään 7 vuorokautta.

Etämyynnissä palautusprosentit saattavat nousta korkeiksi, ja esimerkiksi Zalandon tilauksista jopa 50 % palautetaan. Kuluttajat ovat oppineet tilaamaan impulsiivisesti etenkin vaatetta ja kenkiä, voihan ne palauttaa, jolleivät ne ole istuvia tai kangas miellytä. Elektroniikan kohdalla palautukset ovat huomattavasti harvinaisempia. Lakisääteinen palautusoikeus koskee lisäksi vain etäkauppaa, perinteiset myymälät voivat itse päättää, sallivatko ne esimerkiksi virheettömän tuotteen palautuksen, ja millä ehdoin. Toki etäkaupassakin on tuoteryhmiä, joilla ei ole palautusoikeutta, kuten sanoma- ja aikakauslehdet, sinetöidyt tuotteet, joiden sinetti on rikottu sekä hygieniatuotteet, mutta ne on erikseen kirjattu.

Mitä uusi lakisäädös tarkalleen ottaen sanoo?

Kesäkuun 13. päivä astuu voimaan uusi EU-säädös etäkauppaa koskien, joka kumoaa Suomen lakisääteisen, ilmaisen palautusoikeuden. Lisäksi asiakas on velvollinen ottamaan yhteyttä kauppiaaseen kahden viikon kuluessa tilauksen vastaanottamisesta, jos hän mielii tehdä palautuksen tai perua kaupan. Ilmoituksen tehtyään, asiakkaalla on toiset kaksi viikkoa aikaa tuotteen palauttamiseen. Myös tilauksen peruuttamisesta on selvästi ilmoitettava kaupalle, pelkkä palautus ei ole enää peruutusilmoitus.

Mitä muutos tarkoittaa suomalaisille etäasiakkaille?

Ensinnäkin, et voi enää pitää itsestään selvyytenä, että Suomessa toimiva etämyyjä tarjoaa tuotteilleen ilmaisen palautusoikeuden. Osa luultavimmin jatkaa vanhaan malliin, mutta joudut siis lukemaan huolella ne pitkästyttävät palautusehdot.

Toiseksi, joudut miettimään tarkemmin, mitä oikein tilaat. Etenkin verkkokauppaostoksia on ollut niin helppo tehdä, että monet meistä sortuvat harva se päivä erilaisiin heräteostoihin. Muoti ja väriskaalat muuttuvat, ja uudistamme etenkin vaatekaappimme sisältöä aina, kun näemme mekon tai puseron, jollaisen haluaisimme päällämme kiikkuvan. Ennen tuotteen lähettämistä sinun on siis otettava myyjään yhteyttä ja kerrottava haluavasi tehdä palautuksen ja perua kauppa. Vasta sen jälkeen voit pakata tuotteen ja lähettää sen kauppiaalle.

Aikaa palauttamiseen on nyt myös enemmän. Ensimmäiset kaksi viikkoa voit miettiä tuotteen soveltuvuutta ja ilmoittaa sitten esimerkiksi verkkokaupalle, ettet sittenkään halua pitää sitä. Itse postituksen hoidat seuraavien kahden viikon aikana.

Mitä lakimuutos tarkoittaa suomalaisille etäkauppiaille?

Etämyyjän työtaakka muuttuu, koska hän joutuu yhtä palautusta kohden ensin tarkistamaan ja hyväksymään asiakkaan paluuilmoituksen ja sitten varsinaisen palautuksen. Myös peruutusilmoitukset on käsiteltävä. Toisaalta palautusten määrä luultavasti laskee jyrkästi, eli palauttavia asiakkaita tulee olemaan vähemmän.

Muutos voi viisaasti käytettynä nousta etämyyjien valtiksi, edellyttäen että suurin osa jatkaa tai siirtyy maksulliseen palautuskäytäntöön. Eräät asiakkaat arvostavat ilmaista palautusta niin suuresti, että valitsevat mieluummin niitä tarjoavan. Suuret kansainväliset verkkokaupat, kuten Zalando, Brandos tai Stylepit pitävät todennäköisesti kiinni ilmaisista palautuksista.

Isoilla firmoilla on ollut tähänkin asti varaa maksaa palautukset, miksei niin olisi jatkossakin? Isot firmat ovat olleet esimerkiksi Itellan suurasiakkaita, joten ne ovat luonnollisesti saaneet paremmat kuljetushinnat niin tilausta toimittaessaan kuin palautuksen kohdalla kuin pienemmät kilpailijansa. Toisaalta iso etämyyjä saattaa halutessaan siirtää palautusmaksujen säästön tuotteidensa hintoihin, eli laskea niitä.

Kannattaakin siis olla jatkossa tarkkana verkkokauppojen palautusoikeuksien kanssa.

Avainsanat: ,

Vastaa